Helsingin Sopimus on sopimus, joka on tehty Pohjoismaiden neuvoston ja Pohjoismaiden ministeriöneuvoston yhteistyössä koskemaan alueen maiden yhtenäisyyttä. Pohjoismainen yhteistyö on alueellinen niin taloudellista, kulttuurillista kuin sivistyksellistä yhteistyötä tekevä yhteistyö sopimus Pohjoisen maiden välillä. Mukana Pohjoismaisessa yhteistyössä ovat Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Islanti ja Ahvenanmaa ja Färsaaret. Poliittisesti maiden pääministerit ovat sopineet yhteistyöstä Helsingin Sopimuksen mukaisesti jo vuonna 1962 ja sopimusta on viimeksi korjattu tai uusittu vuonna 1996. Tämä sopimus on kattava ja koskee kaikkia yhteistyössä olevia maita ja sen tärkeimmät yhteistyön osuudet ja artiklat on jäsennelty tähän artikkeliin. Helsingin Sopimuksen turvin kaikki maat voivat kehittää ja yhtenäistää omaa toimintaansa tukemaan Pohjolan yhtenäisyyttä. Sopimuksessa käsitellään niin taloudellinen puoli kuin esimerkiksi sivistyksellisesti ja koulutuksen osalta yhtenäistyminen. Kerran vuodessa järjestetyssä huippukokouksessa tilannetta arvioidaan ja kehitetään edelleen. Jokainen maa sitoutuu omalla poliittisella toiminnallaan tekemään asioita sopimuksen ehtojen eteen. Jokaisen maan pääministereiden tukena toiminnassa on niin kutsutut yhteistyöministerit, jotka auttavat pääministereitä ottamaan huomioon Helsingin Sopimuksen säännökset omassa toiminnassaan ja erinäisissä poliittisissa ja muissa keskusteluissa ja päätöksenteossa. Sopimus tulee huomioida myös kansainvälisissä toimissa ja Euroopan erilaisissa konferensseissa sekä päätöksen teossa myöskin. Euroopan Unionin toiminta ei vaikuta sopimukseen ja sen ehtoihin vaan Pohjoismainen yhteistyö toimii omana itsenäisenä neuvoston ja ministerien sopimuksena, jonka toimintaan ei vaikuta Euroopan Union säännökset. Kansainvälisellä tasolla yhtenäiset sopimukset sekä tekeminen toki vaikuttaa Pohjoismaiseen yhteistyöhön, mutta silti sen ei pitäisi millään lailla olla päällekkäin Helsingin Sopimuksen kanssa millään muodolla. Yhteistyön merkitys korostuu alueellisessa hyvinvoinnissa ja siinä keskitytään lujasti yhtenäistämiseen, joka mahdollistaa paremman kulttuurisen ja taloudellisen vahvuuden koko Pohjoismaissa.

Oikeudellinen yhteistyö

Pohjoismainen yhteistyöalue

Sopimus kertoo, että säädettäessä lakeja ja määräyksiä, on jokaisen maan kohdeltava Pohjoismaisen yhteistyön alueen kansalaisia täysin yhdenvertaisesti oman maansa kansalaisuuteen verrattuna, ellei jostakin erityissyytä toisin katsota tarpeelliseksi. Maiden on myös pyrittävä helpottamaan oikeuden saamista kenelle tahansa Pohjoismaiden kansalaiselle missä muussa maassa tahansa Pohjoismaissa. Lakiyhteistyötä jatketaan ja sopimuksen osallisien tulee pyrkiä yhtenäistää rikoslakejansa ja varsinkin rikosten seuraamus käytäntöänsä. Ideana on se, että kaikkien maiden rikoskäytännöt ja toimeenpanot sekä syytteeseen pano tulisi olla yhtenäinen maasta riippumatta. Lainsäädännön yhtenäistäminen muillakin aloilla on tarkoituksenmukaista ja siihen tulisi pyrkiä.

Sivistyksellinen yhteistyö

Kouluissa ja muussa opetuksessa tulisi ottaa huomioon kaikkien mukana olevien maiden kielten, kulttuurin ja yhteiskunnan opetusta. Mukaan lukien Färsaarten, Grönlannin ja Ahvenanmaan. Jokaisessa maassa tulisi olla mahdollista ylläpitää ja tukea toisen Pohjoismaalaisen kansalaisen opiskelumahdollisuutta. Taloudellinen apu opiskeluun, mitä kotimaa myöntää, tulisi olla riippumaton siitä, missä Pohjoismaista opintoja suoritetaan. Muut pätevyyskoulutukset ja julkinen koulutus tulisi yhtenäistää niin, että pätevyys, tietyissä puitteissa kävisi kaikkialla Pohjoismaissa. Tutkimusyhteistyön piirissä voimavarat yhtenäistetään ja perustetaan muun muassa yhteisiä tutkimuslaitoksia. Sivistyksellistä oppimista kannustetaan myös yhtenäiseksi muun muassa taiteen, kirjallisuuden ja muun muassa televisio ja radiotoiminnan kautta.

Sosiaalinen yhteistyö

Työmarkkinoita tulee kehittää yhteisiksi. Ammatinvalinnan ohjaus sekä työnvälitys tulisi olla yhtenäistä. Säännöt ja työsuojelu laki tulee olla yhdenmukaista. Sosiaaliset etuudet tulisi taata muun Pohjoismaan kansalaiselle yhtä lailla kuin kotimaan kansalaisillekin. Sosiaali- ja terveysala sekä lasten ja nuorten ja päihdetyön osalta yhteistyötä täytyy kehittää. Lääkärintodistuksen sekä muun turvallisuustodistuksen tulee olla pätevä kaikissa muissa Pohjoismaissakin kuin kotimaassakin ja se tulee voida hyväksyä kaikkialla Pohjoismaissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *